wiki:itka112/papesaka
Last modified 6 years ago Last modified on 2012-02-03 13:20:29

Yleiskuvaus käyttäjästä: Käyttäjä on Liisa Anttonen, 42-vuotias peruskoulun opettaja. Hänellä on kolme lasta, 24-,16- ja 14 vuotiaat pojat. Vanhin lapsista, Mikko, on jo muuttanut pois kotoaan ja opiskelee Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Nuoremmat lapset, Joonas ja Jaakko, sen sijaan asuvat vielä kotona, toinen yläasteella ja toinen lukiossa. Lasten lisäksi Liisan perheeseen kuuluu aviomies Heikki, joka työskentelee yrittäjänä kauppakeskuksessa.

Tyypillinen päivä: Liisa herää aamulla kukonlaulun aikaan. Aamutoimien jälkeen hän siirtyy aamiaiselle ja asettuu pöytään, johon aviomies on jo lehden hakenut. Hieman myöhemmin lapset tulevat myös aamiaiselle ja kaikki lähtevät aikanaan kouluihin ja töihin.

Töissä Liisalla vierähtää 5-7 tuntia riippuen lukujärjestyksestä. Työt päättyvätkin yhden ja kolmen välillä, jonka jälkeen Liisa suuntaan uimahallille kuntoilemaan. (Jos on aikaa) Alkuillasta noin neljän aikoihin Liisan onkin oltava kotona laittamassa päivällistä lapsilleen, sillä molemmat pojat lähtevät koulun jälkeen harrastuksiensa pariin. Päivällinen on kuitenkin syötävä yhdessä, sillä Liisa haluaa, että perhe viettää yhdessä aikaa. Liisa ei myöskään ole valmisruokien ystävä, joten hän laittaa mielellään ruuan itse. Joonaksen jääkiekkoharjoitukset alkavat jo puoli kuusi ja tilanteesta riippuen hänet on myös kuljetettava kavereineen jäähallille. Jaakko pelaa tennistä, mutta tennishalli on niin lähellä, ettei hän tarvitse kyytiä. Kun pojat ovat harrastustensa parissa, laittaa Liisa yhden pyykkikoneellisen pyörimään, jonka jälkeen jää taas aikaa itselleen tai kodinlaitolle. Normaalisti Liisa lukee hieman kirjaa sohvalla maaten. Illalla vielä Liisa ja Heikki katsovat uutiset ja ehkä jonkun TV-sarjan, digiboksilta tai suoraan ohjelmatarjonnasta.

Iltatoimien jälkeen perhe käykin yöpuulle, joskin Jaakko haluaisi vielä pelata tietokonetta(koska muutkin pelaa!) ja Heikki katsastaa vielä päivän uutiset uudelta iPadiltaan. iPadista Liisa ei mitään tajua, vaikka Heikki onkin vakuuttanut sen olevan todella helppokäyttöinen. ”Ehkä jonain päivänä”, Liisa pohtii mielessään ennen kuin nukahtaa.

Työtehtävät: Peruskoulun opettaja, jolla on vakivirka koulussaan. Todennäköisesti Liisaa pyydetään vararehtoriksi kouluunsa. Opettajana Liisa on vaativa, mutta on onnistunut säilyttämään auktoriteettinsä oppilaiden silmissä ja onkin hyvin pidetty opettaja. Työkavereiden kanssa pidetään pieniä tapaamisia, jotka järjestetään aina jonkun luona syöden ja juoden hyvin. Työporukka onkin tärkeä Liisalle.

Koti ja vapaa-aika: Liisa harrastaa uintia ja kävelyä. Joskus harvoin hän käy myös kuntosalilla. Lähimmällä uimahallilla on kuntosali, joten harrastukset voi näppärästi yhdistää. Myös lukeminen ja television katselu kuuluvat harrastuksiin, kuten myöskin ruuan laitto. Anttoset asuvat omakotitalossa. Liisalle on jäänyt pyykinpesu ja ruuanlaitto, sillä Heikki tekee melko pitkää päivää töissä ja lapset eivät ole oikein omatoimisia koulukiireidensä ja harrastustensa lisäksi. Siivoukseen koko perhe kuitenkin osallistuu. Kaupassa Liisa käy kahdesti viikossa ja ostaa hurjat määrät tavaraa kerrallaan. Lapset syövät valtavia määriä.

Tavoitteet, pelot, toiveet: Liisa haluaisi elää terveen ja hyvän elämän, aivan kuten hänen äitinsä ja mummonsa. Tavoitteet on pitkälti saavutettu, on perhe, omakotitalo ja lapsia. Ulkomaanmatkoista Liisa haaveilee ja perhe tekeekin joka kesä matkan jonnekin etelän lämpöön. Salaisena toiveena Liisa haluaisi joskus käydä Kilimanjarolla, koskan on kuullut paikan olevan upea. Liisa toivoo kaikkea hyvää lapsilleen ja onkin tyytyväinen Mikon ja hänen avovaimonsa elämästä Kajaanissa. Myös Joonaksesta ja Jaakosta hän on ylpeä ja toivookin, että Joonas kirjoittaisi hyvät paperit ylioppilaskirjoituksissa ja Joonas pääsisi edustusjoukkueeseen jääkiekon parissa. Suuria pelkoja Liisalla ei ole. Luonnollisesti lapsille ei saisi tapahtua mitään ja perheen hajoaminen sekä Heikin yrittäjyys tulevan laman aikana pelottavat.

IT-tiedot ja taidot: Liisa ei ole koskaan ollut hyvä koneiden kanssa. Internet oli tullessaan jo hieman vaikea, mutta iPadit ja muut ovat melkein ylitsepääsemättömiä. Kun Liisa tekee töitä tietokoneella, on hänen aina kysyttävä neuvoa joko Heikiltä tai lapsiltaan. Mikään ei tunnu tarttuvan päähän. Lisäksi Liisalla on melko lyhyt pinna koneiden kanssa ja se onkin yleensä järjestelmän syy, jos jokin ei heti onnistu.

Mitä jäi käteen? Mitä pitää huomioida Reseptikirjaa suunniteltaessa? -Ei pidä tietotekniikasta. -Ruoan laittoon ei paljoa aikaa.

-> Ohjelman oltava selkeä

-Viettää yhteisiä tapaamisia ystävien kanssa.

-> Syövät ja juovat, paljon uusia reseptejä

-Pari kertaa viikossa kaupassa.

-> Ei välttämättä aina kaikkea kaapissa.

-Aviomiehellä iPad(voisiko toteuttaa myös sillä alustalla)


Toisen vaihee muutokset

Ensimmäisenä huomiona omasta työstäni puuttui logo. Tämä on ehdottomasti korjattava!

Sitten tärkeämpiin asioihin. En ollut tajunnut laittaa minkään näköistä käyttöohjetta minnekään. Paha virhe, joka on korjattava ensi tilassa. Varsinaisiin menuihin en haluaisi sitä laittaa, sillä menut jäisivät hyvin kevyeksi. Lisäsinkin erillisen ohje painikkeen jokaiseen ikkunaan ja pyrin sijoittamaan sen sellaiseen paikkaan, johon huomio hakeutuu viimeisenä (vasemmalle alas).

Myös jonkinlaiset tooltipit olisi hyvä saada. Näitä en kuitenkaan paperilla esitä, vaan ne on lisättävä ohjelmointivaiheessa.

Myös painikkeiden paikkoja on hieman järjesteltävä. Sulje- ja peruuta-painikkeita on siirrettävä hieman oikealle alas. Talleta-painike on muutettava Tallenna-painikkeeksi. Lisäsin myös tarkennuksen osaan painikkeista. Tämä lisää selkeyttä ja on linjassa Visuals-osion kanssa.

Muuten suunnitelmani on mielestäni melko onnistunut. Käyttöliittymä on riittävän selkeä ja siinä ei ole liikaa ylimääräistä. Lisäksi se vaikuttaa ainakin omaan silmääni suht tasapainoiselta ja varmasti personas-hahmoni osaisi käyttää sitä ainakin joten kuten. Varsinkin kun tajusin ne ohjeet siihen lisätä.

Virheilmoitukset tulevat näkyviin suoraan siihen kenttään, jossa virhe mahdollisesti on. Erillisiä "Virhe annostuksessa!"-ikkunoita ei avata.

Attachments